Asunto osakeyhtiö Lauttasaarentie 4:n yhtiökokous 2013

Asunto-osakeyhtiö piti 3.6.2013 yhtiökokouksen. Lehikoinen oli lähettänyt hyvissä ajoin (20.2.2013) AsOylle/isännöitsijälle alla olevan kirjeen. Kokouksen aikana tunteet kuumenivat siinä määrin, että eräs naispuolinen osallistuja kävi Lehikoisen käsiksi. Mahtaa tulla paineita, kun todellisen oikeuden ja vastuun hetki häämöttää. Ehkä kaikki osakkeenomistajat eivät tienneet vieläkään mitä lainvastaista hallituksen päätöksillä on talossa tehty? Talon mainehan tällä tavalla menee ja kaikkien osakkeiden myyntimahdollisuudet kaventuvat ja osakkeiden arvo putoaa. Likapyykin peseminen julkisuudessa on sellaista, kun omistustilannetta ei saada talon sisäisesti muuten yhtiöjärjestyksen mukaiseen muotoon.

Yhtiokokous 2013

Liitteet: Osakeyhtiöhallinon vastuulaki, AsOyn yhtiöjärjestys, osakekirjat (sama sivu, alhaalla), rakennusvalvonnan lausunto kellaritilojen käyttötarkoituksesta

Muistutukseksi raastuvanoikeuden päätöksen kumoavasta hovioikeuden päätöksen lakiin perustumattomista omalaatuisuuksista ja AsOyn avustamisesta:

1) Hovioikeus katsoo, että varastotiloihin on Lehikoisella oikeus, MUTTA, miksi se ei velvoittanut AsOytä osoittamaan ja luovuttamaan tiloja omistajalleen? Katso kohta 3, niin syy selviää.

2) Tuomari siis toteaa, aivan oikein, että varastohuone kuuluu myymälöille mutta ei löydä niiden laatua, kokoa (se löytyy virallisesta kellaritilojen pohjapiirroksesta vaikkapa laskemalla huoneen koon lyhyellä matematiikalla) eikä sijaintia (joka siis on virallisessa pohjapiirroksessa - laatu ilmaistaan kirjallisesti selkeässä muodossa "MYYMÄLÄN VARASTO" jokaisen asianomaisen huoneen kohdalla ja toisessa virallisessa kuvasa "liikkeiiden varastotiloja"). Eikö tuomari osannut lukea Rakennusviraston hyväksymien rakennuspiirustusten tekstejä, vai eikö virallisilla piirustuksilla ollut tuomarille merkitystä (rakennusviraston liite varmistaa piirustusten aitouden ja voimassaolon). Tuomari kommentoi ahkerasti sen sijaan rakennusvirastolle tuntematonta muutospiirustusta, joka AsOy oli tuonnut oikeuteen omana harhauttavana todisteenaan? Piirroksella oli kuvattu tuleva rakennuslupahakemus ja poikkeamahakemus. Raastuvanoikeus sen sijaan osasi tulkita oikeaa virallista pohjapiirustusta.

3) Hovioikeus hoitaa edelleen asian AsOy:n lukuun korjaamalla yhtiöjärjestyksen kirjoitusmuotoa. Malliesimerkki "pilkun paikan" siirtämisestä tarkoituksen muuttamiseksi. Tässä tapauksessa välimerkki on tavuviiva ja teksti on Hovioikeuden päätöksessä. (Kieliopillinen klassinen esimerkit: "Armoa, ei Siperiaan" ja Armoa ei, Siperiaan"). Päätösperusteluissa: "myymälä ja varastohuone" (yhtiöjärjestys) ja hovioikeuden muokkaama merkityksen muutos: "myymälä- ja varastohuoneesta". Ensimmäisessä tilat ovat erilliset (yhtiöjärjestys) ja jälkimmäisessä ne on yhdistetty samaksi tilaksi (hovioikeuden asiakirjamanipulaatio).

Hovioikeus on ystävällisesti kammennut Raastuvanoikeuden kahteen kertaan toteaman Lehikoisen laillisen omistusoikeuden laittoman kautta AsOyn taskuun. Että sellaista oikeutta sai Suomessa Helsingin hovioikeuden "päällikkövirastosta" (lue hovioikeuden presidentti Mikael Krogeruksen mielipide HS 28.5.2013 "Päällikkötuomareilla on liikaa valtaa"). http://www.hs.fi/mielipide/a1369625290782?jako=3b43f326ece557dd4be2c81c83b301a0
Jos HSn linkki on kadonnut, lue lyhyt artikkelin kommentointi osoitteessa: paallikkotuomarinvalta.html

Tämän laatuisella hovioikeuden päätöksellä on kumottu raastuvanoikeuden päätös ja yhtiöjärjestyksen teksti (osakkaan omistusoikeuden, lainvoimaisesti kirjaava paperi, siihen liittyvine käyttötarkoitusta osoittavine pohjapiirroksineen).

Korkein oikeus veti Hovioikeuden kanssa yhtä köyttä > (KKOn tuomari olisi ollut lain mukaan asiassa jäävi sukulaissuhteen kautta).
Hakemisto>